Hauskoja ja erilaisia tapoja opettaa ja oppia

Koulumaailmassa on totuttu perinteikkääseen tapaan opiskella. Opettaja opettaa ja oppilaat kuuntelevat, lukevat ja kirjoittavat. Onneksi ollaan sentään menty enemmän oppilaslähtöiseen oppimiseen, jossa edes hitusen otetaan huomioon oppilaan lähtökohdat, aikaisemmat tiedot ja annetaan tilaa myös oppilaan omille ajatuksille. Näin on kai ollut pakko tehdä, sillä opettajan asema ei ole enää absoluuttinen tiedon jakaja, vaan piekemminkin ohjata oppilaat tiedon äärelle. Mutta voi näitä korulauseita ja -ajatuksia. Kuinka monessa luokkahuoneessa edellä mainittu todella toteutuu kaiken tiedonmäärän ja kiireen keskellä?!? "On vaan niin paljon helpompaa ja nopeampaa kertoa faktat ja laittaa oppilaat lukemaan tai tekemään tehtäviään" taitaa olla perus selitys opettajilta, joka on varmasti totta. Samaan aikaan jokaineen opettaja silti kai toivoo, että voisi toteuttaa opetustaan paremmalla ja tehokkaammalla tavalla.

Siispä "Kekselijäisyyttä!", sanoo tuleva opettaja, jolla ei ole vielä liiaksi realiteetteja esteenä ja jatkaa täynnä intoa. Mediakasvatusta ja informaatiolukutaidon harjoittelemista voi ujuttaa moniin eri aineisiin, äidinkielen oppimäärän osana mediakasvatus tällä hetkellä onkin, ainakin opetussuunnitelman tasolla. Uskon kuitenkin, että mediakasvatusta toteutetaan kouluissa, sillä moni asia tulee esille muissa yhteyksissä. Näkisin kuitenkin tärkeänä oppilaiden kannalta, että mediakasvatuksesta puhuttaisiin sen oikealla nimellä asioita käsitellessä.

Seuraavat harjoitukset ovat osin itse ideoimiani ja osin lähdekirjallisuudesta. Olen ainakin tekstejä käsittelevässä kirjoituksessani tuonut vahvasti esille kontekstisuuden ja että teksteissä kirjoittaja ja lukija käyvät vuoropuhelua.
1. Sanomalehdistä ja aikakauslehditä voidaan oppilaiden kanssa eri tekstilajien muassa helposti tutkia kuka kirjoituksen kirjoittaja on, kenelle kirjoitus on suunnattu ja miksi kirjoitus on kirjoitettu. Ainakin itse muistan koulujen sanomalehtiviikolla (kts. blogitekstini Koulun sanomalehtiviikko, 17.9.2009) monia mukavia ja hyödyllisiä harjoituksia, joihin ohjeet löytyy opettajia varten suoraan sanomalehtiviikon internetsivuilta.
2. Elokuvien tai sarjojen hahmojen puhetyylin, vaatetuksen ja eleiden analysointi auttaa oppilaita hahmottamaan, miten ulkoinen habitus vaikuttaa sanoman uskottavuuteen tai epäuskottavuuteen. Puhekieli (ja vaatteet) kertovat paljon esimerkiksi sosioekonomisesta asemasta, arvoista ja jopa asuinalueesta (Pahl & Rowsell 2005, 44.) Siten he myös oppisivat katsoessaan ohjelmia tulkitsemaan mahdollisia yhteiskunnallisia viestejä ja ymmärtämään millaisia viestejä hahmot katsojille ylipäätään välittävät.
3. Pahl ja Rowsell (2005, 41-42) esittävät esimerkin historian tunnista, jolla opettaja havainnollisti toisen maailmansodan tapahtumia kuvien avulla. Vaikka (taide)kuvat ovatkin aina jonkun näkemys tapahtuneesta, ei siten absoluuttinen totuus, niiden avulla oppilaat saattoivat päästä kiinni sodan aikaiseen tunnelmaan, ihmiskohtaloihin ja nähdä kuvina tapahtumakulkuja. Kuvien värit, kuvakulmat, hahmojen tunnetilat välittivät oppilaille ehkä jopa paremman kuvan sodasta, kuin jos he olisivat ainostaan lukeneet kirjasta päivämääriä ja paikannimiä. Samaan aikaan kuvien tarkastelussa voitiin toteuttaa mediakasvatusta.
4. Opetuksessa voisi myös käyttää aiheina oppilaiden omia kiinnostuksen kohteita tai ottaa esimerkkejä heidän vapaa-ajan harrastuksistaan. Puhuttelussa luokan tai jalkapallopelin säännöistä voi esimerkkinä käyttää vaikka Pokemon-pelin sääntöjen tärkeyttä, mikäli se aihe sattuu olemaan tärkeä lasten elämässä juuri sillä hetkellä. Tai perinteistä Seitsemää Veljestä voisi hyvin käsitellä Koiramäki-version avulla, myös yläkoululaisilla.
5. Pedagogisiin valintoihin ja vaihtoehtoihin pitäisi myös opettajan kiinnittää huomiota. Valintoja voi tehdä tehtävien teossa esimerkiksi siinä, tehdäänkö tehtävät yksin, pareittain vai ryhmissä. Tekeekö jokainen samoja tehtäviä, vai onko ryhmän sisällä jaettu tehtävät kullekin jäsenelle. Missä tehtäviä tehdään; pulpeteissa istuen, lattialla piirissä, "satunurkkauksessa", vai ryhmätyötilassa (Pahl & Rowsell 2005, 38-39.) Tai miten tehtävät tehdään; tehtäväkirjaan, vihkoon, monisteeseen, tyhjälle paperille, käsin vai tietokoneella. Mahdollisuuksia on monia.
6. Oman persoonan lisääminen opetukseen tulee myös esille Pahlin ja Rowsellin (2005, 33-35) kirjassa. Voisiko teknologisesti valveutunut opettaja pitää tunnin PowerPoint esityksen avulla? Sen avulla opettaja voi tukea tunnin sisältöä esitykseen valitsemillaan tiedoilla ja vaikuttamalla sen ulkoasuun fonteilla, väreillä ja taustokuvilla. Kaikki nämä valinnat kumpuavat jollakin tavalla opettajan persoonallisuudesta ja se lisää opetettavan aiheen mielenkiintoa. Esityksen aikana opettaja pystyy myös kätevästi navigoimaan eri tiedostojen välillä tai näyttäen internetistä tunnin aiheeseen sopivaa materiaalia. Kuten aikuisilla (opettajilla), myös lapsilla ja nuorilla (oppilailla) on teknologian ansiosta suunnaton määrä mahdollisuuksia työskennellä luovasti tietokoneen ruudulla. Esimerkiksi tekstin visualisointi ja mahdollisuudet viestiä Diskurssien avulla ovat paljon paremmat, kuin käsin tehden. Tällöin mukaan saadaan parhaimmillaan myös uudet viestinnän ja kommunikaation muodot; kuva, eleet, liike, musiikki, puhe ja äänet (Pahl & Rowsell 2005, 36.)


Lähteet:
Pahl K & Rowsell J. Literacy and Education: Understanding the New Literacy Studies in the Classroom. Lontoo: Paul Chapman 2005.