Hei, onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota television nelos-kanavalla pyörivistä kasvattavista mainoksista, joita esitetään "jatkuu"-tekstien ohessa!? Minusta idea on mainio! Mainoksissa pienet pyöreät suloiset ukkelit mm. kävelevät rullaportaissa, juttelevat ostoskärryjen kanssa kaupan käytävällä ja rynnivät ulos bussista. Idea on mainosten alkaessa näyttää esimerkki siitä, miten EI tule toimia. Kohtaus demonstroidaan animaatio-ukoilla ja väärää käytöstä korostetaan punaisella värillä ja väärin-merkillä. Olikohan mukana vielä äänikin... Mainosten loppuessa ja ohjelman taas jatkuessa näytetään samasta kohtauksesta toinen versio, jossa animaatiohahmo toimii oikein ja kohtelijaasti. Tällöin toimintoa on korostettu vihreällä värillä. Nelonen on ennenkin näyttänyt selvästi kasvattavia klippejä, esimerkiksi huippumallien esittämiä tupakan vastaisia mainoksia. Tarkoitus on hyvä ja mainokset tavoittavat paljon ihmisiä. Kerrassaan nerokasta!
Sitten välitehtävään 6, jossa pitää miettiä omaa medialukutaitoaan. Tämä tehtävä liittyy paljon aikaisempaan välitehtävään, jossa pohdin omaa median käyttöäni. Medialukutaitoa olen harjoitellut äidinkielen tunneilla sekä kotona jo paljon ennen kuin medialukutaidosta alettiin puhua. Koen olevani valveutunut mediankäyttäjä ja omaavani aika kattavat medialuktaidot. Olen kriittinen ja kiinnitän huomiota pieniin yksityiskohtiin. Mainoksissa kiinnitän huomiota esimerkiksi mainosten kohderyhmään, vaikuttamisen keinoihin ja brändien luomiin mielikuviin. Uskon, että myös yliopisto-opiskelulla on osansa kriittisyyden kehittymiseen, sillä eri asiayhteyksien myötä mieleeni on iskostunut ajatus, että mitään ei ole olemassa ilman kontekstia ja useiden viattomiltakin tuntuvien asioiden taustalla on aina jokin manipuloiva voima. Eli esimerkiksi jopa luotettavilta tuntuvissa uutisissa saatetaan sittenkin suosia jotakin tiettyä tahoa tai tuotteita markkinoidaan puolueellisten koetulosten valossa. Kuvittelen siis olevani medialukutaitoinen. Se, missä kohtaa minulla on vielä opittavaa on erilaisten medioiden käsittämienn medioiksi, sillä liian helposti miellän medioiksi rajallisesti esimerkiksi vain lehdet, musiikin, internetin ja elokuvat. Olen myös joskus miettinyt, onko medialukutaidon tuoma osaaminen raskasta kantaa. Onneksi ainakin välillä katselen televisiota tai kuuntelen musiikkia ajattelematta niiden sisältöjä sen syvemmin.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Internet tarjoaa...
Pitäisiköhän olla huolissaan 10-vuotiaan pojan youtuben käytöstä?
Välitehtävä viisi käsittelee huolta lasten ja nuorten mediankäytöstä. Oma huoleni kohdistuu youtuben käyttöön ja siihen millaista sisältöä lapsi saattaa sieltä löytää vahingossa. Tiedän, että youtubessa toimii koko ajan sen sisältöä tarkkailevia ihmisiä, joten epäasiallista materiaalia poistetaan sieltä koko ajan. Youtubesta löytyy kuitenkin varmasti 10-vuotiaan kehitysvaiheelle haitallista materiaalia, tosin ongelma koskee yhtälailla koko muuta internetin tarjoamaa aineistoa sekä televisiota. Kuten luennoillakin on tullut esille, toisinaan on parempi näyttää lapsille epäasiallistakin materiaalia, jos se voidaan selittää lapselle ja lapsi ymmärtää myös oman vastuunsa katselijana, eli että materiaalia, joka tuntuu pahalta tai epämukavalta, ei ole pakko katsoa.
Huoli epäasiallisesta materiaalista pitäisi kuitenkin koittaa kääntää eduksi. Olen nähnyt, kuinka lauma kymmenkesäisiä poikia istua tapittaa youtubesta löytyviä videoita Quitar Hero-pelin mestareista tai opettelevat oikean kitaran soittoa ohjevideoiden mukana. Internet tarjoaa upeita mahdollisuuksia ja tukea lasten harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteille. Toinen hyvä esimerkki on 10-vuotiaan pojan kiinnostus autojen tuunaamiseen. Hän katselee ja tallentaa netistä kuvia tuunatuista autoista ja piirtää sitten jäljitelmiä niistä. Internet on tarjonnut hänelle paljon tietoa ja innostus autoihin on kasvanut. Häneltä löytyy hämmästyttävän paljon hyvinkin pikkutarkkaa tietoa eri automalleista ja -merkeistä. Mutta tuunattuihin autoihin liittyy kuitenkin sivuilmiönä vähäpukeiset naiset, jotka poseeraavat autojen nokkapelleillä hyvinkin eroottissävyisesti. Toinen huolenaiheeni onkin se, kuinka tuo pikkupoika näkee naiset tai niiden roolin autojen rinnalla. Meinasin tiputtaa silmäni päästä, kun velipoika esitteli ylpeänä kaupan lehtihyllyllä tunig-lehteä, joka hänellä oli jo kotona. Lehden kannessa komeili myös isopovinen naikkonen! Ehkä hän ei edes huomannut naista, vaan ainoastaan uutuuttaan kiiltävän madalletun korin, jossa oli komean kokoiset taka-spoilerit ja led-lisävalot. Viimeistään muutaman vuoden kuluttua tulee vaihe, jolloin viimeistään kavereiden ansiosta poika huomaa naiset lehtien kansissa. Se, vaikuttaako se naisihanteeseen tai käsitykseen naisista on mielenkiintoista. Toivon kuitenkin, että kotoa saatu kasvatus sekä terve ihmis- ja tasa-arvokäsitys auttavat erottamaan median epätodelliset naishahmot tavallisista ihmisistä.
Välitehtävä viisi käsittelee huolta lasten ja nuorten mediankäytöstä. Oma huoleni kohdistuu youtuben käyttöön ja siihen millaista sisältöä lapsi saattaa sieltä löytää vahingossa. Tiedän, että youtubessa toimii koko ajan sen sisältöä tarkkailevia ihmisiä, joten epäasiallista materiaalia poistetaan sieltä koko ajan. Youtubesta löytyy kuitenkin varmasti 10-vuotiaan kehitysvaiheelle haitallista materiaalia, tosin ongelma koskee yhtälailla koko muuta internetin tarjoamaa aineistoa sekä televisiota. Kuten luennoillakin on tullut esille, toisinaan on parempi näyttää lapsille epäasiallistakin materiaalia, jos se voidaan selittää lapselle ja lapsi ymmärtää myös oman vastuunsa katselijana, eli että materiaalia, joka tuntuu pahalta tai epämukavalta, ei ole pakko katsoa.
Huoli epäasiallisesta materiaalista pitäisi kuitenkin koittaa kääntää eduksi. Olen nähnyt, kuinka lauma kymmenkesäisiä poikia istua tapittaa youtubesta löytyviä videoita Quitar Hero-pelin mestareista tai opettelevat oikean kitaran soittoa ohjevideoiden mukana. Internet tarjoaa upeita mahdollisuuksia ja tukea lasten harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteille. Toinen hyvä esimerkki on 10-vuotiaan pojan kiinnostus autojen tuunaamiseen. Hän katselee ja tallentaa netistä kuvia tuunatuista autoista ja piirtää sitten jäljitelmiä niistä. Internet on tarjonnut hänelle paljon tietoa ja innostus autoihin on kasvanut. Häneltä löytyy hämmästyttävän paljon hyvinkin pikkutarkkaa tietoa eri automalleista ja -merkeistä. Mutta tuunattuihin autoihin liittyy kuitenkin sivuilmiönä vähäpukeiset naiset, jotka poseeraavat autojen nokkapelleillä hyvinkin eroottissävyisesti. Toinen huolenaiheeni onkin se, kuinka tuo pikkupoika näkee naiset tai niiden roolin autojen rinnalla. Meinasin tiputtaa silmäni päästä, kun velipoika esitteli ylpeänä kaupan lehtihyllyllä tunig-lehteä, joka hänellä oli jo kotona. Lehden kannessa komeili myös isopovinen naikkonen! Ehkä hän ei edes huomannut naista, vaan ainoastaan uutuuttaan kiiltävän madalletun korin, jossa oli komean kokoiset taka-spoilerit ja led-lisävalot. Viimeistään muutaman vuoden kuluttua tulee vaihe, jolloin viimeistään kavereiden ansiosta poika huomaa naiset lehtien kansissa. Se, vaikuttaako se naisihanteeseen tai käsitykseen naisista on mielenkiintoista. Toivon kuitenkin, että kotoa saatu kasvatus sekä terve ihmis- ja tasa-arvokäsitys auttavat erottamaan median epätodelliset naishahmot tavallisista ihmisistä.
perjantai 18. syyskuuta 2009
Kriittinen mediankäyttäjä
Millainen median käyttäjä olen? Hyvin, hyvin kriittinen! Tarkastelen kuvia, mainoksia, uutisia ym. kriittisesti. En tietenkään aina, sillä joskus haluan vain rentoutua ja katsoa televisiosta hömppää. Usein tuntuu, että kiinnitän huomiota erityisesti visuuaaliseen mediaan ja sen viesteihin tahtomattakin. Lähes poikkeuksetta ollessani muiden seurassa, kukaan muu ei huomaa esimerkiksi mainoksen kohderyhmää tai keinoja, joilla kuluttajia yritetään saada ostamaan tuote. Jos nostan asian esille, he eivät ole kiinnittäneet asiaan huomiota eikä heitä edes kiinnosta... Mutta, jos pääsen vertailemaan huomioitani jonkun asiasta kiinnostuneen kanssa, saadaan aikaan mahtava ja innostunut keskustelu, jota voisin jatkaa tuntikausia.
Tässä yksi esimerkki siitä, miten mainoksessa luodaan vaikutelma luotettavasta ja asiantuntevasta yrityksestä, jonka palvelua kannattaa käyttää. KultaRahaksi.fi-yrityksen sivuilta löytyy kyseinen video. https://www.kultarahaksi.fi/index.php/video/
Mainoksessa esiintyy asiantuntija, joka on vanhempi mieshenkilö. Hänellä on harmaantuneet hiukset ja viikset ja on kaljuuntunut hieman. Päällään hänellä on kravatti ja slipoveri. Hän istuu toimistossa, jossa on mikroskooppia muistuttava laite sekä muita työkaluja. Päässään hänellä on suurennuslasihäkkyrä. Hän puhuu vakuuttavasti ja on kaikin puolin kohdeyleisön silmissä luotettava. Todellisuudessahan hän voi olla vain näyttelijä, jonka asuste ja tausta on suunniteltu tarkoin. Ja näin todennäköisesti onkin.
Kurssikirjassa artikkelissa Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen Lasse Lipponen toteaa, että medialukutaito on kriittisyyttä ja myös sisällön luomista. Yleinen mediaosaaminen on usein opetuksen tai mediakasvatuksen tulosta, jota omalla kohdallani on opittu jo kotona. Mediakasvatuksesta ei ole puhuttu, mutta isäni on opettanut minut katsomaan kriittisesti asioita sekä perustelemaan mielipiteitäni. Paikallisessa ja yhteisöllisessä mediaosaamisessa on taas Lipposen kyse muun muassa mediatoimijuudesta. Uskon, että omaamalla akateemisen lukutaidon, joka on myös sovellettavissa median tulkintaan ja tuottamiseen, saan ympäröivästä maailmasta paljon enemmän irti ja olen tietoisempi yhteiskunnallisista asioista. Mediatoimijuus voisikin olla pidemmälle viety termi akateemisesta lukutaidosta, aivan kuten Lipponen artikkelissaan sitä soveltaa.
Tulevana opettajana koen haasteelliseksi voida välittää omaa medialukutaitoani ja median viestien arviointia oppilailleni. Koen sen kuitenkin tärkeäksi, jotta he oppisivat tulkitsemaan piilotettujakin viestejä oikein. Terveystieto-oppiaineessa median tulkinnan hallitseminen on mielestäni tärkeää, sillä tiedotusvälineiden luoma kuva esimerkiksi kauneudesta, muodista, trendeistä, päihteistä ja seksuaalisesta käyttäytymisestä on uudelleen arvioinnin arvoisia. Torstain luennolla pohdittiin, kuinka eri oppiaineissa medialukutaitoa voisi harjoitella. Itse ainakin aion tuoda oppitunneille tuoreita lehtileikkeitä terveystiedon eri osa-alueilta, viitata ajankohtaisiin televisio-ohjelmiin ja toivottavasti myös opin median käytöstä ja tuottamisesta koulutukseni aikana niin paljon, että osaisin hyödyntää sitäkin opetuksessa. Sirkka Laitisen artikkelissa Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta korostaa opettajien yhteistyötä mediakasvatustoiminnassa, joka ei kuitenkaan yksin tuota osaamista, vaan hänen mukaansa jokaisen opettajan on hankittava osaamisensa itse, jotta yhteistyöllä toteutettu opetus voisi toimia ja tuottaa tulosta. Laitinen toteaa myös armottoman osuvasti, että "Mediakasvatuksen tulee olla osa kaikkien vakavasti otettavien oppiaineiden opetusta." Se on ylevä ja ehkä utopistinenkin tavoite, mutta toivottavasti kuitenkin joskus toteutettavissa.
Tässä yksi esimerkki siitä, miten mainoksessa luodaan vaikutelma luotettavasta ja asiantuntevasta yrityksestä, jonka palvelua kannattaa käyttää. KultaRahaksi.fi-yrityksen sivuilta löytyy kyseinen video. https://www.kultarahaksi.fi/index.php/video/
Mainoksessa esiintyy asiantuntija, joka on vanhempi mieshenkilö. Hänellä on harmaantuneet hiukset ja viikset ja on kaljuuntunut hieman. Päällään hänellä on kravatti ja slipoveri. Hän istuu toimistossa, jossa on mikroskooppia muistuttava laite sekä muita työkaluja. Päässään hänellä on suurennuslasihäkkyrä. Hän puhuu vakuuttavasti ja on kaikin puolin kohdeyleisön silmissä luotettava. Todellisuudessahan hän voi olla vain näyttelijä, jonka asuste ja tausta on suunniteltu tarkoin. Ja näin todennäköisesti onkin.
Kurssikirjassa artikkelissa Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen Lasse Lipponen toteaa, että medialukutaito on kriittisyyttä ja myös sisällön luomista. Yleinen mediaosaaminen on usein opetuksen tai mediakasvatuksen tulosta, jota omalla kohdallani on opittu jo kotona. Mediakasvatuksesta ei ole puhuttu, mutta isäni on opettanut minut katsomaan kriittisesti asioita sekä perustelemaan mielipiteitäni. Paikallisessa ja yhteisöllisessä mediaosaamisessa on taas Lipposen kyse muun muassa mediatoimijuudesta. Uskon, että omaamalla akateemisen lukutaidon, joka on myös sovellettavissa median tulkintaan ja tuottamiseen, saan ympäröivästä maailmasta paljon enemmän irti ja olen tietoisempi yhteiskunnallisista asioista. Mediatoimijuus voisikin olla pidemmälle viety termi akateemisesta lukutaidosta, aivan kuten Lipponen artikkelissaan sitä soveltaa.
Tulevana opettajana koen haasteelliseksi voida välittää omaa medialukutaitoani ja median viestien arviointia oppilailleni. Koen sen kuitenkin tärkeäksi, jotta he oppisivat tulkitsemaan piilotettujakin viestejä oikein. Terveystieto-oppiaineessa median tulkinnan hallitseminen on mielestäni tärkeää, sillä tiedotusvälineiden luoma kuva esimerkiksi kauneudesta, muodista, trendeistä, päihteistä ja seksuaalisesta käyttäytymisestä on uudelleen arvioinnin arvoisia. Torstain luennolla pohdittiin, kuinka eri oppiaineissa medialukutaitoa voisi harjoitella. Itse ainakin aion tuoda oppitunneille tuoreita lehtileikkeitä terveystiedon eri osa-alueilta, viitata ajankohtaisiin televisio-ohjelmiin ja toivottavasti myös opin median käytöstä ja tuottamisesta koulutukseni aikana niin paljon, että osaisin hyödyntää sitäkin opetuksessa. Sirkka Laitisen artikkelissa Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta korostaa opettajien yhteistyötä mediakasvatustoiminnassa, joka ei kuitenkaan yksin tuota osaamista, vaan hänen mukaansa jokaisen opettajan on hankittava osaamisensa itse, jotta yhteistyöllä toteutettu opetus voisi toimia ja tuottaa tulosta. Laitinen toteaa myös armottoman osuvasti, että "Mediakasvatuksen tulee olla osa kaikkien vakavasti otettavien oppiaineiden opetusta." Se on ylevä ja ehkä utopistinenkin tavoite, mutta toivottavasti kuitenkin joskus toteutettavissa.
torstai 17. syyskuuta 2009
Koulun sanomalehtiviikko
Niin, lupasin edellisessä kirjoituksessani käsitellä välitehtävää kolme, jossa pitää muistella omaa kokemusta mediakasvatuksesta. Oma poimittu muistoni liittyy yläkouluun ja koulujen sanomalehtiviikolle, jota vietetään valtakunnallisesti vuosittain helmikuussa. Teemaviikon aikana, pääosin äidinkielen tunneilla luimme sanomalehtiä ja käsittelimme eri uutisia. Erityisen hyvin muistan sanomalehtijuttujen rakenteeseen tutustumisen (kainaloteksti, kuvateksti, pääteksti ym.) ja pohdinnan siitä, mikä merkitys kuvilla on lehtijutuissa ja millaisia tehokeinoja niissä käytetään. Sanolehtiviikon tehtävien ansiosta opin pohtimaan (muidenkin, kuten aikakauslehtien kohdalla) kuka jutun on kirjoittanut, kenelle kirjoitus on suunnattu ja minkä takia. On myös ollut mielenkiintoista yrittää selvittää onko paikallislehden jutuissa, uutisissa tai haastatteluissa edustettuna tasapuolisesti eri kylät ja esimerkiksi liikuntaseurat. Minä ainakin opin paljon sanomalehtiviikkojen aikana ja se toi painetun lehden lähemmäs nuoria, niin kuin tarkoitus onkin.
Kurssikirjan Näkökulmia mediakasvatukseen ensimmäisen artikkelin, Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet, sekä Sanomalehti suomalaisessa arkikulttuurissa mukaan koulujen sanomalehtipäivällä on pitkät perinteet, jotka saivat alkunsa jo vuonna 1964, jolloin alkoi yhä jatkuva sanomalehtien liiton ja opettajajärjestöjen yhteistyö. Tuolloin tavoitteena oli vahvistaa ajankohtaisen ja yhteiskunnallisen aineiston määrää koulussa. Tavoite on mielestäni edelleen perusteltu ja oppilaiden tutustuttaminen monipuolisesti eri medioihin on tärkeää ja osa koulun yleissivistävää tehtävää. Lisäksi saamassani opetuksessa yhdistyy 2004 vuoden opetussuunnitelmiinkin kirjatut tavoitteet kriittisyyden opettelusta, osallistumisesta, materiaalin ja median tuottamisesta sekä kuluttamisesta. Täytyy siis todeta, että kohdallani medialukutaidon opetus on ollut erittäin hyvää ja laadukasta.
Haluan tässä kohtaa viitata edelliseen blogimerkintääni luettuani kurssikirjasta artikkelin Sanomalehti suomalaisessa arkikulttuurissa. Heti ensimmäisessä kappaleessa käsitellään aamulehden lukemista ja kuinka tärkeä osa se on ihmisten aamurutiineja. Sen tärkeys huomataan erityisesti silloin, kun se puuttuu. Sanomalehti onkin oiva väline yksityisen ja julkisen maailman välillä. Sanomalehti on vielä useissa kodeissa aamuisen ensimmäinen kontakti "ulkomaailmaan", se tuo viestiä kodin ulkopuolisista tapahtumista. Myös maanantain luennolla luennoitsija Timo Portimojärvi totesi median olevan sanomien siirtoa ja merkityssuhteet syntyvät sanomien ja ihmisten vuorovaikutuksessa. Jos sanomalehti ei ole sanomien siirtoa, niin mikä sitten olisi... Näin ollen arvotankin sanomalehden yhdeksi parhaimmista medioista ja koen tärkeänä, että sanomalehtikasvatus jatkuisi kouluissa ja kodeissa myös seuraavan neljänkymmen vuoden ajan. Saan tukea ajatukselleni myös Sanomalehti suomalaisessa arkikulttuurissa-artikkelissa nostettiin sanoma- ja aikakauslehtien lukeminen tärkeäksi, sillä tutkimusten mukaan sanomalehtien lukeminen ennustaa hyvää menestystä mm. PISA-tutkimuksessa (joskaan se ei ole se tärkein asia), sillä eri tekstityypit ovat hyvin edustettuina sanomalehdissä. Oma kokemukseni myös on, että lukeminen edistää lukutaitoa ja lisäksi nopeakin sanomalehden silmäily auttaa pitämään mielenkiinnon yhteiskunnallisiin ja globaaleihin asioihin.
Onneksi mediakasvatu ei kohdallani jäänyt vain peruskouluun, vaan lukiossa äidinkielen ylioppilaskokeen uudistuessa ja sen rakenteen muuttuessa, alettiin median sisältöihin ja sen arviointiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tekstitaidon kursseilla jatkettiin yhä haastavampien piilomerkitysten löytämistä ja eri asioiden suhteiden ymmärtämistä mediassa sekä eri medioihin tutustumista. Myös käsitykseni mediasta laajeni. Peruskoulusta sain vahvan medialukutaidon, joka syveni entisestään lukiossa. Jos minua ei olisi mediakasvatettu, en varmasti nyt kirjoittaisi mediakasvatuksen kurssilla blogiani.
Lähteet:
Sanomalehti opetuksessa. Luettu 16.09.2009. http://www.sanomalehdet.fi/index.phtml?s=4
www.sanomalehdet.fi -sivulta löysin sanomalehtiviikolle tehtäväehdotuksia eri luokka-asteille. Yläkoulun tunneilla ehdotettiin keskitymään uutisteksteihin ja erottamaan lehdestä kaikki uutiset mielipidekirjoituksista. Uutisista voisi etsiä vastaukset kysymyksiin: mitä, missä, milloin, miksi, miten ja kuka. Sanomalehden kuvatarjontaan ehdotettiin tutustumaan tutkimalla miten kuvat on sijoitettu lehden sivuille tai millaisia kuvia lehti tarjoaa, kuinka monessa esiintyy ihmisiä ja kuinka monta. Muita alueita, joita tunneilla voisi käsitellä, mainittiin lehden taiton tarkastelu, näyttääkö se rauhalliselta, vetävältä, asialliselta vai pursuavalta. Huomaan, että oma äidinkielenopettajani on varmasti tutustunut valtakunnalliseen ohjeistukseen. Lisäksi huomaan vahvan yhtäläisyyden maanantain luennolla esitettyä kaaviota mediapedagogiikan elementeistä sekä Sanomalehti suomalaisessa arkikulttuurissa-artikkelissa esitettyihin sanomalehtiopetuksen työmalleihin. Saamassani opetuksessa on hyvin yhdistyneet sekä mediaoppi että mediaopetus.
Kurssikirjan Näkökulmia mediakasvatukseen ensimmäisen artikkelin, Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet, sekä Sanomalehti suomalaisessa arkikulttuurissa mukaan koulujen sanomalehtipäivällä on pitkät perinteet, jotka saivat alkunsa jo vuonna 1964, jolloin alkoi yhä jatkuva sanomalehtien liiton ja opettajajärjestöjen yhteistyö. Tuolloin tavoitteena oli vahvistaa ajankohtaisen ja yhteiskunnallisen aineiston määrää koulussa. Tavoite on mielestäni edelleen perusteltu ja oppilaiden tutustuttaminen monipuolisesti eri medioihin on tärkeää ja osa koulun yleissivistävää tehtävää. Lisäksi saamassani opetuksessa yhdistyy 2004 vuoden opetussuunnitelmiinkin kirjatut tavoitteet kriittisyyden opettelusta, osallistumisesta, materiaalin ja median tuottamisesta sekä kuluttamisesta. Täytyy siis todeta, että kohdallani medialukutaidon opetus on ollut erittäin hyvää ja laadukasta.
Haluan tässä kohtaa viitata edelliseen blogimerkintääni luettuani kurssikirjasta artikkelin Sanomalehti suomalaisessa arkikulttuurissa. Heti ensimmäisessä kappaleessa käsitellään aamulehden lukemista ja kuinka tärkeä osa se on ihmisten aamurutiineja. Sen tärkeys huomataan erityisesti silloin, kun se puuttuu. Sanomalehti onkin oiva väline yksityisen ja julkisen maailman välillä. Sanomalehti on vielä useissa kodeissa aamuisen ensimmäinen kontakti "ulkomaailmaan", se tuo viestiä kodin ulkopuolisista tapahtumista. Myös maanantain luennolla luennoitsija Timo Portimojärvi totesi median olevan sanomien siirtoa ja merkityssuhteet syntyvät sanomien ja ihmisten vuorovaikutuksessa. Jos sanomalehti ei ole sanomien siirtoa, niin mikä sitten olisi... Näin ollen arvotankin sanomalehden yhdeksi parhaimmista medioista ja koen tärkeänä, että sanomalehtikasvatus jatkuisi kouluissa ja kodeissa myös seuraavan neljänkymmen vuoden ajan. Saan tukea ajatukselleni myös Sanomalehti suomalaisessa arkikulttuurissa-artikkelissa nostettiin sanoma- ja aikakauslehtien lukeminen tärkeäksi, sillä tutkimusten mukaan sanomalehtien lukeminen ennustaa hyvää menestystä mm. PISA-tutkimuksessa (joskaan se ei ole se tärkein asia), sillä eri tekstityypit ovat hyvin edustettuina sanomalehdissä. Oma kokemukseni myös on, että lukeminen edistää lukutaitoa ja lisäksi nopeakin sanomalehden silmäily auttaa pitämään mielenkiinnon yhteiskunnallisiin ja globaaleihin asioihin.
Onneksi mediakasvatu ei kohdallani jäänyt vain peruskouluun, vaan lukiossa äidinkielen ylioppilaskokeen uudistuessa ja sen rakenteen muuttuessa, alettiin median sisältöihin ja sen arviointiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tekstitaidon kursseilla jatkettiin yhä haastavampien piilomerkitysten löytämistä ja eri asioiden suhteiden ymmärtämistä mediassa sekä eri medioihin tutustumista. Myös käsitykseni mediasta laajeni. Peruskoulusta sain vahvan medialukutaidon, joka syveni entisestään lukiossa. Jos minua ei olisi mediakasvatettu, en varmasti nyt kirjoittaisi mediakasvatuksen kurssilla blogiani.
Lähteet:
Sanomalehti opetuksessa. Luettu 16.09.2009. http://www.sanomalehdet.fi/index.phtml?s=4
tiistai 15. syyskuuta 2009
"Sanomalehdet säilyttivät lukijansa"
Tämä kirjoitukseni liittyy välitehtäviin kaksi, jossa pyydettiin seuraamaan uutisointia, joka liittyisi mediakasvatukseen. Tänä aamuna löysin sanomalehti Keskisuomalaisesta uutisen otsikolla Sanomalehdet säilyttivät lukijansa. Uutinen sisältää tilastotietoja eri sanoma- ja aikakauslehtien lukijamääristä. Jutussa kerrotaan, että ihmiset haluavat lukea sanomalehtiä ja painettu sana koetaan edelleen luotettaviksi, selkeäksi ja tarpeellisiksi. Tutkimusten mukaan lama ei ole näkynyt lehtien tilaamisessa tai ostamisessa. TNS Gallubin yksikköjohtajan Jukka Helskeen mukaan 99 prosenttia suomalaisista lukee keskimäärin 7,3 painettua aikakauslehteä ja 2,4 painettua sanomalehteä. Kansallisen mediatutkimuksen 180 mukana ollutta lehteä tavoittaa 99 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Painettu sana siis edelleen tavoittaa lähes kaikki suomalaiset. Sanomalehdillä onkin pitkät perinteet luetettavana tiedonlähteenä, ja aamupostissa kolahtavasta lehdestä luopuminen on monelle vieras ajatus siitäkin huolimatta, että lähes kaikista sanomalehdistä on tarjolla myös sähköinen näköispainos internetissä.
Kyseinen uutinen oli informatiivinen, eikä suoranaisesti käsitellyt mediakasvatusta. Lehdet ovat kuitenkin iso osa jokapäiväistä mediaa ja niiden säilyminen sekä niihin tutustuminen on mielestäni tärkeä osa mediakasvatusta. Tästä aasinsiltana pääsen välitehtävään kolme, jossa aion käsitellä koulun sanomalehtipäivää ja kuinka olen kokenut teemanpäivän/viikon tehtävät peruskoulussa. Palaan aiheeseen kuitenkin vasta luentotallenteen kuunneltuani...
Lähteet: KSML 15.09.2009
Kyseinen uutinen oli informatiivinen, eikä suoranaisesti käsitellyt mediakasvatusta. Lehdet ovat kuitenkin iso osa jokapäiväistä mediaa ja niiden säilyminen sekä niihin tutustuminen on mielestäni tärkeä osa mediakasvatusta. Tästä aasinsiltana pääsen välitehtävään kolme, jossa aion käsitellä koulun sanomalehtipäivää ja kuinka olen kokenut teemanpäivän/viikon tehtävät peruskoulussa. Palaan aiheeseen kuitenkin vasta luentotallenteen kuunneltuani...
Lähteet: KSML 15.09.2009
perjantai 11. syyskuuta 2009
9/11
Tällä päivämäärällä vuonna 2001 tapahtui Yhdysvalloissa jotain historiallista. Vain vähän aikaa lentokoneiden iskeytymisestä World Trade Centerin kaksoistorneihin alkoi tieto levitä ympäri maailmaa.
World Trade Centerin torneihin kohdistuneiden iskujen uutisointi on jäänyt minulle hyvin mieleen. Muistan tarkalleen missä olin, kun kaikki tapahtui. Muistan, mitä olin tekemässä, kun näin televisioruudun yläkulmassa uutisen lentokoneiden iskeytymisestä kaksoistorneihin. Muistan tapahtumien ympärillä pyörineet huhut, teoriat ja erityisen hyvin muistan uutiskuvat hetkessä syntyneestä kaaoksesta New Yorkin kaduilla. "Nine eleven:in" tapahtumat järkyttivät minua. En voinut uskoa, että jotain sellaista voi tapahtua. Varsinaista pelkoa en muistaakseni kuitenkaan tuntunut. Uutisointi painottui suurimmaksi osaksi faktoihin ja tapahtumien kulkuun, eikä tunteisiin vetoaviin ihmiskohtaloihin. Vasta myöhemmin tulivat dokumentit ja vuonna 2006 ensi-iltansa saanut World Trade Center-elokuva toivat tapahtumiin inhimillisemmän näkökulman.
Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen käytin mediaa aivan uudella tavalla. Katsoin uutiskuvia ja pian valmistuneita dokumentteja tapahtumien kulusta. Luin sanomalehdet tarkasti ja kuuntelin radiossa käytäviä keskusteluja ja spekulaatiota. Aivan ensimmäistä kertaa etsin lisätietoja internetistä. Jos nyt tapahtuisi jotain vastaavaa, katselisin ehkä videoita internetistä tai seuraisin nettikeskusteluja foorumeilla. Kännykkä olisi tietysti hyvä väline kertoa kavereille uutisesta tai selata sen kautta nettiuutisia. Olen siis edelleen kehittynyt median käyttäjänä.
World Trade Centerin kaksoistornien tuhoutumisesta kertonut uutisointi on varmasti yksi parhaiten ihmisten mieliin jääneistä, minulle ainakin. On sanomattakin selvää, että uutiset vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin ja eri ihmisten muistikuvat samasta uutisesta voivat painottua hyvin eri tavalla. Minä muistan kaaoksen ja ihmisten hädän ja ehkä juuri se sai minut etsimään lisää tietoa tapahtumista minulle uudella tavalla.
World Trade Centerin torneihin kohdistuneiden iskujen uutisointi on jäänyt minulle hyvin mieleen. Muistan tarkalleen missä olin, kun kaikki tapahtui. Muistan, mitä olin tekemässä, kun näin televisioruudun yläkulmassa uutisen lentokoneiden iskeytymisestä kaksoistorneihin. Muistan tapahtumien ympärillä pyörineet huhut, teoriat ja erityisen hyvin muistan uutiskuvat hetkessä syntyneestä kaaoksesta New Yorkin kaduilla. "Nine eleven:in" tapahtumat järkyttivät minua. En voinut uskoa, että jotain sellaista voi tapahtua. Varsinaista pelkoa en muistaakseni kuitenkaan tuntunut. Uutisointi painottui suurimmaksi osaksi faktoihin ja tapahtumien kulkuun, eikä tunteisiin vetoaviin ihmiskohtaloihin. Vasta myöhemmin tulivat dokumentit ja vuonna 2006 ensi-iltansa saanut World Trade Center-elokuva toivat tapahtumiin inhimillisemmän näkökulman.
Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen käytin mediaa aivan uudella tavalla. Katsoin uutiskuvia ja pian valmistuneita dokumentteja tapahtumien kulusta. Luin sanomalehdet tarkasti ja kuuntelin radiossa käytäviä keskusteluja ja spekulaatiota. Aivan ensimmäistä kertaa etsin lisätietoja internetistä. Jos nyt tapahtuisi jotain vastaavaa, katselisin ehkä videoita internetistä tai seuraisin nettikeskusteluja foorumeilla. Kännykkä olisi tietysti hyvä väline kertoa kavereille uutisesta tai selata sen kautta nettiuutisia. Olen siis edelleen kehittynyt median käyttäjänä.
World Trade Centerin kaksoistornien tuhoutumisesta kertonut uutisointi on varmasti yksi parhaiten ihmisten mieliin jääneistä, minulle ainakin. On sanomattakin selvää, että uutiset vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin ja eri ihmisten muistikuvat samasta uutisesta voivat painottua hyvin eri tavalla. Minä muistan kaaoksen ja ihmisten hädän ja ehkä juuri se sai minut etsimään lisää tietoa tapahtumista minulle uudella tavalla.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Epätavallinen mediapäivä
Ensimmäinen blogini. Ensimmäinen kirjoitukseni. Ja ensimmäinen päivä pitkään aikaan, että en ole kuunnellut radiota tai avannut televisiota.
Tänään on siis ollut hyvin epätavallinen päivä sen suhteen, miten olen käyttänyt mediaa. Aamuisin tapaan ensimmäisenä avata radion ja kuunnella YleX:n aamua. Tänään kuitenkin syöksyin lähes heti herättyäni pyörän selkään ja kohti yliopistoa. Luentojen välissä käytin internetiä selaten NELLI-hakuportaalin tietokantoja, tutkin mediakasvatus-kurssin suoritusohjeita ja samalla kuuntelin johdantoluennon tallennetta. Päätin myös, että tänään perustan oman blogini ja innostun jakamaan ajatuksiani julkisesti. Lisäksi tarkistin sähköpostit ja facebookin. Kotiin päästyäni luin paikallislehden soppakulhon äärellä, siihen kului aikaa hartaasti nautiskellen yli puoli tuntia! Sitä ei uskoisi, että paikallislehden lukeminen olisi niin mielenkiintoista, mutta kotiseuturakkaana ihmisenä lehden ilmestymispäivät ovat melkein kuin juhlaa muualla asuvalle opiskelijalle. Ruuan jälkeen illasta on mennytkin johdantoluennon kuuntelemiseen, blogin perustamiseen ja sähköpostien lukemiseen jo muutama tunti. Ja aina kun kone on auki, on mesekin auki, siitä ei pääse mihinkään. Instant messenger on minulle kommunikaatioväline parhaimmillaan. Sen avulla voi nopeasti moikata kavereita ja perheenjäseniä tai käydä syvällisiä keskusteluja.
Mediakasvatus ja median vaikutus ihmisiin on kiinnostanut minua jo lukiosta asti. Blogi-kirjoittelu varmasti antaa mahdollisuuden pohtia siihen liittyviä aiheita muiden kiinnostuneiden kanssa. Mielessä on jo monta aihetta joita aion pohtia blogissani. Ensimmäisessä blogi-merkinnässäni haluan kuitenkin tarttua luennoitsijan esille tuomaan aiheeseen puheluiden ajankohdista.
Muistan kuinka pienenä tyttönä lankapuhelimella ei varmasti saanut soittaa kaverille enää kahdeksan jälkeen, vaikka kuinka olisi unohtunut kysyä läksyistä aiemmin päivällä. Ja jos sitten kuitenkin piti soittaa, niin nöyrästi pyysin anteeksi, että häiritsen perheen rauhaa niin myöhällä. Nykyään vältän soittamasta kymmenen jälkeen. Yksityisyyden ja kotirauhan rajan ymmärtäminen on kai ihmisillä hämärtynyt. Enää ei niinkään ajatella ihmistä jolle soitetaan, ainoastaan sitä omaa asiaa ja kuinka tärkeä se on saada hoidetuksi. Välillä myös tuntuu, että kännykkään on "velvollisuus" vastata ja olla tavoitettavissa vuorokauden ympäri, vaikka lankapuhelinaikaan jokaiselle suotiin noin puolet vuorokaudesta häiriötöntä aikaa olla kotonaan. Onhan kuitenkin niinkin, että ihminen, joka haluaa olla rauhassa, puhelinsoittojen tai tekstiviestien saavuttamattomissa, voi hyvin laittaa kännykkänsä äänettömälle tai jopa sulkea sen haluamakseen ajaksi. Minua siis saa yrittää tavoitella mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, mutta huolehdin myös siitä, että kännykkäni ei häiritse minua, jos haluan olla rauhassa.
Tänään on siis ollut hyvin epätavallinen päivä sen suhteen, miten olen käyttänyt mediaa. Aamuisin tapaan ensimmäisenä avata radion ja kuunnella YleX:n aamua. Tänään kuitenkin syöksyin lähes heti herättyäni pyörän selkään ja kohti yliopistoa. Luentojen välissä käytin internetiä selaten NELLI-hakuportaalin tietokantoja, tutkin mediakasvatus-kurssin suoritusohjeita ja samalla kuuntelin johdantoluennon tallennetta. Päätin myös, että tänään perustan oman blogini ja innostun jakamaan ajatuksiani julkisesti. Lisäksi tarkistin sähköpostit ja facebookin. Kotiin päästyäni luin paikallislehden soppakulhon äärellä, siihen kului aikaa hartaasti nautiskellen yli puoli tuntia! Sitä ei uskoisi, että paikallislehden lukeminen olisi niin mielenkiintoista, mutta kotiseuturakkaana ihmisenä lehden ilmestymispäivät ovat melkein kuin juhlaa muualla asuvalle opiskelijalle. Ruuan jälkeen illasta on mennytkin johdantoluennon kuuntelemiseen, blogin perustamiseen ja sähköpostien lukemiseen jo muutama tunti. Ja aina kun kone on auki, on mesekin auki, siitä ei pääse mihinkään. Instant messenger on minulle kommunikaatioväline parhaimmillaan. Sen avulla voi nopeasti moikata kavereita ja perheenjäseniä tai käydä syvällisiä keskusteluja.
Mediakasvatus ja median vaikutus ihmisiin on kiinnostanut minua jo lukiosta asti. Blogi-kirjoittelu varmasti antaa mahdollisuuden pohtia siihen liittyviä aiheita muiden kiinnostuneiden kanssa. Mielessä on jo monta aihetta joita aion pohtia blogissani. Ensimmäisessä blogi-merkinnässäni haluan kuitenkin tarttua luennoitsijan esille tuomaan aiheeseen puheluiden ajankohdista.
Muistan kuinka pienenä tyttönä lankapuhelimella ei varmasti saanut soittaa kaverille enää kahdeksan jälkeen, vaikka kuinka olisi unohtunut kysyä läksyistä aiemmin päivällä. Ja jos sitten kuitenkin piti soittaa, niin nöyrästi pyysin anteeksi, että häiritsen perheen rauhaa niin myöhällä. Nykyään vältän soittamasta kymmenen jälkeen. Yksityisyyden ja kotirauhan rajan ymmärtäminen on kai ihmisillä hämärtynyt. Enää ei niinkään ajatella ihmistä jolle soitetaan, ainoastaan sitä omaa asiaa ja kuinka tärkeä se on saada hoidetuksi. Välillä myös tuntuu, että kännykkään on "velvollisuus" vastata ja olla tavoitettavissa vuorokauden ympäri, vaikka lankapuhelinaikaan jokaiselle suotiin noin puolet vuorokaudesta häiriötöntä aikaa olla kotonaan. Onhan kuitenkin niinkin, että ihminen, joka haluaa olla rauhassa, puhelinsoittojen tai tekstiviestien saavuttamattomissa, voi hyvin laittaa kännykkänsä äänettömälle tai jopa sulkea sen haluamakseen ajaksi. Minua siis saa yrittää tavoitella mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, mutta huolehdin myös siitä, että kännykkäni ei häiritse minua, jos haluan olla rauhassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)