Tulevaisuuden näkymiä

Olen vihdoin päättänyt saada kurssin pakettiin. Mutta sitä ennen vielä muutama ajatus mediakasvatuksen tulevaisuudesta Suomessa. Tänään (8.2.2010) sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi, että mediakasvatus on yksi oppiaine, jota ehdotetaan kouluihin uusien tuntijakojen ollessa nyt mietinnässä. Mediakasvatusseura ry:n ja Viestinnän keskusliiton laatiman ehdotuksen mukaan mediakasvatusta tulisi opettaa yksi viikkotunti koko peruskoulun ajan integroimalla siihen muita oppiaineita. Tahot eivät siis vaadi mediakasvatuksesta omaa oppiainetta, mutta haluavat silti kohentaa sen asemaa kouluissa. Minusta ehdotuksessa ei pyydetä liikaa. Muita ehdotuksia uusiksi oppiaineiksi ovat tanssi ja teatteritaide. Lisäksi mm. liikunnan ja tietotekniikan tunteja haluttaisiin lisätä.

Mediakasvatukseen oikealla tavalla sovitettuna mahtuisi niin tanssi, teatteri kuin tietotekniikkakin. Uusien lukutaitojen mukaisesti median käsitettä tulisi laajentaa ja silloin lopputuloksena olisi huippumielenkiintoinen ja monipuolinen oppiaine. Vaan, kaatuuko suunnitelmat akateemisen uskottavuuden puutteeseen, kuten Schwarz (2005) epäilee. Toinen Shwarzin (2005) esittämä hidaste mediakasvatuksen toteutumisesta opetuksessa on opettajien ammattitaidottomuus kyseisellä alueella. (Ammattitaidottomuudesta esimerkki alempana) Mutta kuten olen myös aiemmissa kirjoituksissani tuonut esille, lasten ja nuorten vanhempienkin olisi syytä saada opetusta, jotta koulun antamaa kasvatusta voitaisiin tukea kotona. Siinä se haaste siis vasta onkin.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, ah niin potentiaalisen, mediakasvatuksen aseman kehittymistä Suomessa ja maailmalla. Kurssikirjojen perusteella sen tärkeydestä ja tieteellisyydestä ainakin on saanut niin paljon todisteita, että mikään ei saisi tulla esteeksi nousujohteiselle kehitykselle!



Lähteet:
Hartio I. Tuhansien toiveiden tynnyri. KSML 2010: 140: 38: 3.

Schwarz G. Obstacles, Challenges and Potentional: Envisioning the Future. Teoksessa Scwarz G & Brown P. U. (toim.) NSSE 2005: 229-250.



P.s. Ärtymystä aiheuttava esimerkki, jonka tänään kuulin 4. luokkalaiselta pikkuveljeltäni opettajan taidoista (tai tässä tapauksessa taidottomuudesta) opastaa lapsia kriittiseen ajatteluun kuuluu näin: Sanomalehtiviikon kunniaksi veljeni luokka oli selaillut luokassa lehtiä ja he olivat keskustelleet kokemuksistaan. Opettaja oli lopuksi paukaissut, että teille lapsille tärkeimmät jutut sanomalehdissä ovat seuraavassa järjestyksessä ensin tv-ohjelmat, sitten sarjakuvat ja lopuksi muut. MITÄ!? EI NÄIN!!!