Mediakasvatus terveyskasvatuksessa ja opetuksessa

Tiedetään, että media on osa ajatuksia muokkaavaa sosialisaatiota ja nuoret viettävät päivästään noin kolmasosan, eli ainakin vapaa-aikansa median ulottuvilla (Hobbs 2005.) Median antama kuva monista asioista on kuitenkin riski lapsille ja nuorille, ja siksi olisikin tärkeää antaa heille välineitä medianviestien käsittelyyn. Medialukutaidon opettaminen osana terveyskasvatusta on Hobbsin (2005) mukaan todennäköisempää, kuin muissa oppiaineissa. Medialukutaito mielletään olevan luonnollinen osa terveyttä edistäviä taitoja esimerkiksi alkoholin ja tupakan mainonnan tarkastelun yhteydessä. Valitettavasti näiden taitojen harjoittelu on edelleen rajoittunut vain yhdelle osa-alueelle, jolloin paljon potentiaalia jää käyttämättä.

Terveyskasvatuksessa on tärkeä tiedostaa, painotetaanko negatiivisten asenteiden luomista päihteitä kohtaan mediakasvatuksen avulla vai harjoitellaanko kriittisten ajattelumalleja ja analysoimisen taitoja. Mielestäni jälkimmäistä olisi ehdottomasti parempi painottaa medialukutaidossa, sillä parhaimmillaan mediakasvatus antaa tietoja ja taitoja terveystottumusten ja arvojen arviointiin ja voi siten jopa muuttaa asenteita. Mainosten tutkiminen voikin vähentää esimerkiksi juuri päihteiden käyttöä, mutta myös opettaa kyseenalaistamaan laihuusihannetta ja siten parantaa oman kehon hyväksyntää. Yhdysvalloissa vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa kävi selvästi ilmi, että medialla on suuri vaikutus ruokavalintoihin. (Hobbs 2005.) Vastaava tutkimustulos olisi tuskin kovin erilainen Suomessa tai muualla länsimaissa toteutettuna, joten kriittistä asennoitumista mainontaan tulisi ehdottomasti harjoitella. Hobbs (2005) kuitenkin toteaa, että tarvittaisiin enemmän tietoa, miten mediakasvatusta tulisi opetuksessa toteuttaa. Erityisesti hän painottaa kvalitatiivisen tutkimuksen tarvetta.

Kuten jo aiemmissa yhteyksissä olen tuonut esille, mielestäni median käyttö opetuksessa tulisi arkipäiväistää. Valitettavasti moni opettaja edelleen käyttää esimerkiksi videoiden katsomista palkitsemiskeinona, joka vähentää sen arvoa itse opetusmetodina (Hobbs 2005.) Media ei kuitenkaan ole nuorille palkinto, tai edes "mitään ihmeellistä", vaan he käyttävät informaatioteknologiaa spontaanisti. Näen, että tällä hetkellä ongelma median käytössä on nimenomaan opettajien, joille media nimenomaan ei ole arkipäivää, ainakaan opetuksessa.

Vaikka tutkimusta ei opetuksesta olekaan vielä riittävästi, tulisi mielestäni yhteiskunnan jäsenten pyrkiä saavuttamaan ns. kriittinen itsenäisyys. Frechetten (2005) mukaan itsenäisyys on mahdollista, kun yksilö ei ole mediaviestien ohjailtavissa, vaan osaa arvioida niitä kriittisesti. Internet on täynnä tietoa, mutta kriittisesti itsenäinen ihminen osaa arvioida nettilähteitä, valikoida tarvittavaa tietoa ja yhdistää sitä toisiin tietoihin. Nähdäkseni kriittinen itsenäisyys käsitteenä on hyvin lähellä informaatiolukutaitoa.

Lähteet:

Frechette J.D. Chritical Thinking for the Cyberage. Teoksessa Schwarz G. & Brown P. U. (toim.) Media Literacy: Transforming Curriculum and Teaching. NSSE 2005: 100-118.

Hobbs R. Media Literacy and the K-12 Content Areas. Teoksessa Schwarz G. & Brown P. U. (toim.) Media Literacy: Transforming Curriculum and Teaching. NSSE 2005: 74-99.